keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Onnea Lulu!

Tänään on juhlapäivä, kun Lulu täyttää 11 vuotta! Lulu syntyi 19.7.2006 aamulla 7.45 ja painoi 106 g eli hyvin oli kokoa jo silloin.

Tänään on pötkötelty vierekkäin (kuten joka päivä), syöty katkarapuja ja leikitty sulilla. Taka-ajatuksena oli saada sulan avulla otettua päivänsankarista kunnollinen potretti, mutta ainahan sitä voi suunnitella.

Onnea myös Lulun sisaruksille Eikalle ja Stinalle!

Sulkaleikki kiinnostaa aina!

Ihana Lulu tänään 11 v.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Onnea Loitsu!

Meidän Loitsu täyttää tänään 15 vuotta, sylintäydeltä onnea tytölleni! Loitsu on viralliselta nimeltään Kuutuulen Fiksu ja väriltään ruskeatäplikäs. Katkarapuja oli tarkoitus syödä synttärikakuksi, mutta säästetään ne ensi viikkoon seuraaville synttäreille, joiden päivänsankari ei syö lihaa, ja Loitsu ja kumppanit saavat tänään ruuaksi toista herkkua, sydäntä.

Pikku Loitsu luovutusikäisenä lähes 15 vuotta sitten. Ensimmäisenä päivänä uudessa kodissa pelotti niin paljon, että kuvia ei saatu, mutta jo toisena päivänä meno oli näin rentoa.

Loitsu 15-vuotispäivänään.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Mieleenpainuva

Eilen Kes-Kisin näyttelyssä Jämsässä veteraaniluokan arvosteli Helene Reiter. Heti Lulun nähdessään hän sanoi, että on nähnyt tämän kissan ennenkin. Kun ihmettelin, miten hän voi sen muistaa (hän on arvostellut Lulun kerran lähes vuosi sitten), hän sanoi, että kun hän näkee oikein hienon kissan, hän muistaa sen kyllä.

Tuomarilla oli oppilas ja Lulun turkkia ihastellessaan he halusivat tarkistaa turkista tulevan pistemäärän ja avasivat tabletilla rotumääritelmän. Sitä tutkittuaan molemmat totesivat, että rotumääritelmä olisi voitu kirjoittaa Lulua katsellen ja tuomarin mielestä Lulussa ei ole mitään korjattavaa. Lulu voittikin vastassaan olleen SW-burman ja sitten vielä parhaan uroksen, joka oli ruskea marmoritabby bengali, joten Lulu oli näyttelyn BIS-veteraani. Arvosteluseteliin tuomari kirjoitti: "What a fantastic typie EUR ❤ lovely + sweet". Lovely ja sweet oli tuomarikin meidän mielestämme, ihanaa kuulla, että eurooppalainen on hänelle noin mieleenpainuva kissa.

Lulu poseerasi sunnuntaina pokaalin ja upean ruusukkeen kanssa, kun jaksoi päiväunilta herätä.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Pikku sukulaisia

Reilu viikko sitten ajoimme pentuekatselmusta suorittamaan Turun seudulle. Sinne syntyi huhtikuun lopulla Lumihelmen I-pentue, jonka emo, Lumihelmen Glissando, on meidän Voiton, Casimirrin Ganadorin, tyttären tytär. Pentuja on neljä, kaksi hopeatabbypoikaa, hopeatabbytyttö ja mustasavutyttö. Reippaita olivat lapset ja vauhdikkaita ja kuvata oli tarkoitus, mutta taas vain muutama kuva onnistui edes jollain lailla.

Muut olisivat poseeranneet useammankin kuvan verran, mutta pienellä mustasavulla oli muita kiireitä. Hetkeksi kuitenkin asettui aloilleen.

Tytöt punaisessa

ja pojat sinisessä pesässä, toinen poseeraa ja toinen yrittää ottaa petiä hengiltä.



Mukava sunnuntaipäivä hyvässä seurassa ja aina on ihanaa tavata omien kasvattien jälkeläisiä. Kiitos Lumihelmen kasvattajalle ja pentujen sijoituskodin väelle vieraanvaraisuudesta!

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kansalliskissat

Suomen Kissaliitto on päättänyt julistaa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Suomen kansalliskissaroduksi eurooppalaisen! "Suomelle oma kansalliskissa" on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

http://www.kissaliitto.fi/wpolku/media/2017/06/kansallisrotu2.pdf

Meillä asustaa siis neljä kansalliskissaa, mikä kunnia! Uuden hienon tittelin kunniaksi päähenkilöt nauttivat tänään katkarapuja.

Alla vielä Casimirrin kissalan kansalliskissat vanhimmasta nuorimpaan.

Loitsu eli Kuutuulen Fiksu EUR n 24

Silmu eli IC Pikku-Piun Gilda EUR n 22

Lulu eli SP SC Casimirrin Eulalia EUR n 22

Lempi eli IC Casimirrin Hyacint EUR n 24
Onnea kaikille Suomen kansalliskissoille! Ollaan ylpeitä hienoista kissoistamme.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Hyvin meni!

Olemme parhaillaan Lulun ja ystäväni Annen kanssa Gislavedissa ja matkan syy on mikäs muukaan kuin kissanäyttely. Ruotsin Européringen ja DackeKatten järjestivät täällä eurooppalaisten erikoisnäyttelyn 17.6. ja läksimme mukaan pienelllä suomalaisporukalla.

Erikoisnäyttelyn järjestämisen ehtona oli, että näyttelyyn on saatava vähintään 20 eurooppalaista ja yhden noviisin kera tarvittava määrä ilmoittautuneita löytyi. Näyttelyssä oli 10 kissaa Tanskasta, 3 Ruotsista ja 5 Suomesta, kun kaksi ilmoittautunutta oli jäänyt pois.

Eurooppalaisia arvosteli kaksi tuomaria, Thea Friškovec ja Charles Spijker. Molemmat aloittivat arvostelun eurooppalaisista ja valitsivat lopuksi kaikista pöydällään käyneistä eurooppalaisista kaksi parasta, joista sitten valittaisiin erikoisnäyttelyn paras kissa. Lisäksi näyttelyssä oli neljä epävirallista erikoisluokkaa, joihin ilmoittauduttiin erikseen. Erikoisluokat olivat paras turkinlaatu, paras väri ja kuvio, paras look ja charmikkain eurooppalainen.

Normaalin arvostelun ja nominointien sekä tuomareiden lounaan jälkeen Friškovec ja Spijker saapuivat erikoisluokkia varten varatun pöydän ääreen ja saimme kuulla tuomareiden ehdokkaat parhaaksi eurooppalaiseksi. Friškovecin ehdokkaat olivat SP SC Hallonstrands Captain Morgan ja Lulu, molemmat ruskeatabbyja, ja Spijkerin ehdokkaat ruskeatiikeri GIC Pikku-Piun Raparperi ja punatäplikäs Yamasee My B2A Riddarsporre. Kissat vietiin vuorotellen tuomareiden eteen pöydälle ja nämä tutkivat niitä ja puntaroivat niiden ominaisuuksia keskustellen hiljaa keskenään. Lopulta kun ratkaisu oli tehty, molemmat tuomarit valitsivat yksimielisesti Lulun erikoisnäyttelyn parhaaksi eurooppalaiseksi.

Erikoisluokista olin ilmoittanut Lulun kahteen, paras turkinlaatu ja paras europé-look. Turkinlaatukisassa tuomarit kulkivat kissojen riviä päästä päähän tunnustellen turkkeja ja Thea sanoi, että eipä ole ollenkaan helppoa arvioida pelkkää turkinlaatua. Lopulta voittajaksi valittiin Hallonstrands Captain Morgan, joka voitti myös paras väri ja kuvio -luokan. Toinen Lulun kisaluokka oli look ja sen voitti Lulu. Viimeisenä tuomarit valitsivat charmikkain eurooppalainen -luokan voittajaksi nuoren ruskeatabbytytön Lycka Leonoran, joka osallistui aamulla noviisiluokkaan ja hyväksyttiin eurooppalaiseksi.

Européringen oli luonut hyvät suhteet sponsoreihin ja palkintoja oli valtavasti. Lulun menestyksen myötä niitä tuli meille niin paljon, että mietimme jo, miten saamme kaiken mahtumaan autoon kotimatkalla.
Tältä näytti palkintopöytä ennen kisan alkua.
Tässä on Lulun palkintoja ennen paneelin alkua.
Aamupäivän eurooppalaisten arvostelun jälkeen tuomarit jatkoivat muiden rotujen parissa ja nominoivat parhaat kissansa Best in Show -paneeliin. Lululla oli tp-valinnassa vastassaan suklaakilppariburma ja vaikka tuomari sanoi pitävänsä siitä kovasti, hän ei tällaisen eurooppalaisen nähdessään voi muuta kuin nominoida sen. Lulu oli myös paras veteraaninaaras, mutta hävisi vertailun todella hienolle bengaliurokselle.

Paneelissa oli vain kaksi kastraattinaarasta ja Lulun vastustaja oli ruskeatabbynaamio britti. Tuomareiden äänet jakautuivat niin, että Spijker äänesti brittiä, mutta Friškovec ja Alexey Shchukin Lulua, joten kaiken muun lisäksi Lulusta tuli myös BIS-kastraattinaaras ja palkintojen määrä kasvoi vaan.
Nämä kaikki on muuten mun!
Reissu oli mukava ja seura hyvää. Erityisen mukavaa oli pitkästä aikaa tavata Lulun isän omistajat sekä Lulun siskopuolen omistaja, joka oli myös näyttelypäällikkö. Hallin täydeltä oli kauniita kissoja ja oli aivan erityisen sykähdyttävää, kun oma rakas valittiin voittajaksi niin monta kertaa.

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Kuusiviikkoiset

Sensein ja Stellan pennut täyttivät tiistaina 6 viikkoa. Tänään kävin kolmannen kerran tervehtimässä Tiitusta ja Tessaa. Pesälaatikosta on luovuttu ja pennut temmeltävät valloillaan koko asunnossa. Emoa ei enää tarvita yhtä paljon kuin ennen, kun  molemmat syövät jo täyttä päätä kiinteää ruokaa, mutta kyllä Stella vielä päivittäin imettää pentujaan. Alla on muutama kuva kuusiviikkoisista, mutta pennut ovat niin saman näköiset, että en ole jokaisen kuvan kohdalla ihan varma siitä, kumpiko kuvassa poseeraa. Tiituksen kuono on pikkuisen leveämpi kuin Tessan, mutta arvaamalla nämä osittain on nimetty.
Tiitus
Tessa
Tiitus
Tessa ja Stella
Tessa
Tiitus
Tiitus
Tessa