sunnuntai 27. elokuuta 2017

Iorin poikaa kannustamassa

Eilen kävin turistina Rurokin näyttelyssä Vantaalla tervehtimässä Iorin punatäplikästä poikaa Feronian Limonia eli  Elmeriä. Olen nähnyt pojan viimeksi pentuluokkaikäisenä ja kovasti on Elmeri kehittynyt. Se on nyt vähän reilun vuoden ikäinen ja jo hyvän kokoinen uros. Turkki on oikean laatuinen ja täplät ja kontrasti hienot. Parasta pojassa kuitenkin on sen ilme, sillä on todella kaunis ja harmoninen pää. Elmeri käyttäytyi edukseen, oli rauhallinen ja esiintyi hyvin ja niinpä tuomari Anne Veland nominoi sen. Olipa mukavaa olla kannustamassa oman kasvatin jälkeläistä paikan päällä!

Suloinen Elmeri otti näyttelyn rauhallisesti oman emännän sylissä.


Elmerin täplät ja kontrasti näkyvät hyvin arvosteluvuoroa odotellessa.

Vähän poikaa alkuun jännitti tuomarin pöydällä, mutta arvostelu sujui silti mallikkaasti.

tiistai 15. elokuuta 2017

Viikonloppu Pohjanmaalla

Viime perjantaina matkustimme Lulun kanssa junalla Lapualle. Pendolino oli Helsingin rautatieasemalla seisonut auringossa ja oli tukahduttavan kuuma, vaunun lämpömittari näytti 32 astetta. Kaiken lisäksi lähtö myöhästyi ovivian takia, mutta kun matkaan päästiin, ilmastointi alkoi toimia ja lämpö laski siedettäväksi.

Viereisellä paikalla istui kiinalainen, suomea jonkin verran puhuva mies, joka katseli Lulua tarkkaan. Meillä oli ison lemmikin paikka eikä kärryä tarvinnut purkaa, vaan käänsin sen niin, että Lulu oli suoraan edessäni boksi kärryn ylätasolla. Lopulta mies kertoi leikkaavansa puusta erilaisia eläinhahmoja, näytti kännykästä kuviakin. Hän sanoi, että kissaa hän ei ole vielä tehnyt ja katseli Lulun silmistä mallia ensimmäiseen yritykseensä. Parempaa silmämallia ei olisi voinut löytääkään!

Lapualla majoituimme Lapuahoviin ja aamulla suuntasimme ystäväni Annen kyydillä näyttelypaikalle Härmään. Lulun tuomarina oli lauantaina Aina Hauge, joka oli minulle uusi tuttavuus. Lulu oli hänen ainut kastraattinaaraansa ja hän nominoi sen. Veteraanituomarina oli Veikko Saarela. Veteraaninaaraita oli kolme, cymric, britti ja Lulu, ja Veikko kertoi päätöksen olevan vaikea, koska hän piti kaikista kolmesta. Hän osaa persialaiskasvattajana kissan turkin laiton salat ja olin hyvin iloinen, kun hän Lulua tutkittuaan totesi, että omistaja pesee kissansa paremmin kuin Jaguarinsa. Kaikki arvosteltuaan hän joutui laittamaan daamit järjestykseen ja Lulu oli voittaja, koska siinä tuomarin mukaan oli vähemmän virheitä kuin kilpailijoissa. Lulu voitti myös parhaan uroksen ja oli näin BIS-veteraani.

Paneelissa kolme veteraaninaarasta olivat taas vastakkain ja tällä kertaa Lulu ei saanut ääniä. Jäimme odottamaan parhaan veteraanin palkintaa ja Veikko Saarela vinkkasi minut tuomaripöydän luo ja jutusteli vielä veteraanipäätöksestään. Kun seisoin siinä Lulu sylissä, Thea Friškovec nousi tuomaripöydän takaa ja tuli halailemaan ja suukottelemaan Lulua. Hän totesi Veikolle, että Lulu on oikean tyyppinen eurooppalainen ja hänestä on surullista katsoa nuoria, 1-2 -vuotiaita eurooppalaisia, joilla tyyppi on täysin kateissa. Eurooppalaiskasvatuksessa hankalaa on se, että rotua ei juurikaan kasvateta muualla kuin Suomessa eli hyvän tyyppisiä siitoskissoja ei voi ostaa mistään, mutta kasvattajat tekevät parhaansa ulkonäön suhteen ja pitäen mielessä geneettisen monimuotoisuuden, joten helppoa kasvattaminen ei ole.

PowerParkissa oli viikonloppuna Power Truck -tapahtuma ja hotellihuoneet olivat alueella aivan täynnä, mutta toiseksi yöksi olin onnistunut varaamaan huoneen Kauhavalta. Yhden hengen huoneen varasin, mutta huoneessa oli neljä sänkyä ja kävinkin respassa varmistamassa, että koko huone oli meille eikä sinne yhtäkkiä tule lisää yöpyjiä. Hotelli ei ollut Lapuahovin veroinen, mutta kyllä siellä yö mukavasti vietettiin.
Lulu pötköttelee yhdellä huoneen neljästä sängystä lauantai-iltana.


Sunnuntaiaamuna Anne poimi meidät taas kyytiin toista näyttelypäivää varten. Tällä kertaa tuomarina oli suureksi ilokseni ruotsalainen Glenn Sjöbom, joka on yksi suosikkituomareistamme. Hän pitää Lulusta kovasti ja heti Lulun nähdessään hän hymyili leveästi. Hän sanoi, että ei ole koskaan nähnyt Lulua niin hyvässä kunnossa kuin nyt ja kaikki oli kissassa taas kohdallaan. Hän kertoi myös osoittavansa Lulun aina sen nähdessään oppilaalleen, vaikka ei eurooppalaisia arvostelisikaan, koska hänestä kaikkien tuomarioppilaiden on syytä nähdä Lulu ja saada mielikuva siitä, miltä eurooppalaisen tulee näyttää. Hetken arvosteltuaan hän ei enää malttanut pysyä pöytänsä takana vaan nappasi Lulun kainaloonsa ja käveli yleisön eteen. Hän innostui pitämään varsinaisen esitelmän eurooppalaiskissasta käyttäen Lulua esimerkkinä ja sanoi mm., että tämä kissa vastaa täysin hänen mielikuvaansa eurooppalaisesta. Enpä muista koskaan kuulleeni yhtä innostunutta puhetta eurooppalaiskissasta, harmi, että sitä ei kukaan kuvannut talteen. Lulua vastassa oli edellisen päivän BIS-kastraattinaaras, josta Glenn myös kertoi pitävänsä kovasti, mutta hän nominoi kuitenkin Lulun. Koska muita kastraattinaaraita ei näyttelyssä ollut, Lulu oli BIS ja sen kuullessaan tuomari sanoi olevansa "very happy", niin olin minäkin!

Poh-Kisin sunnuntain näyttely on täydessä vauhdissa. Tuomarit istuvat vasemmalla valkoista seinää vasten. Jokaisella kissalla on häkki, joko oma ns. sturdi tai näyttelyn järjestäjän osoittama verkkohäkki, joka sisustetaan oman maun mukaan.
Veteraanituomarimme sunnuntaina oli Mira Fonsén, joka piti Lulusta muuten, mutta hänestä Lulu oli "hieman pulska". Hänellä oli oppilas, joten arvostelutilanne kesti pitkään ja sitä oli mielenkiintoista kuunnella. Laittaessaan lauantailta tuttuja veteraaninaaraita järjestykseen tuomari sijoitti Lulun kolmanneksi, mutta sanoi, että se olisi ollut ykkönen, jos olisi hoikempi. 

Sunnuntaina näyttely päättyi niin aikaisin, että olisin joutunut odottamaan Härmän asemalla junaa yli kaksi tuntia. Onneksi kaverin autossa oli tilaa ja mahduimme kyytiin ja kotimatkalle ilman odottelua. Reissu oli todella mieleenpainuva erityisesti kaikkien kauniiden kommenttien takia, joita Lulu sai tuomareilta eikä kaksi BIS-voittoa yhden viikonlopun aikana ole ihan tavallista sekään.

Väsynyt pieni tyttö odottelee kotiinlähtöä näyttelyhäkissään. Glenn Sjöbom kirjoitti arvosteluseteliin "Totally stunning EUR" enkä voi olla asiasta eri mieltä.



lauantai 5. elokuuta 2017

Vielä kerran siniset lapset

Kävin vielä kerran tervehtimässä Sensein ja Stellan eli Casimirrin Henleyn ja Pikku-Piun Cassiopeian pentuja, jotka alkavat jo olla luovutusiässä. Kovasti olivat kasvaneet ja jo naamasta näki kumpi on kumpi, Quintus eli Tiitus on selvästi maskuliinisempi ja myös suurempi kuin siskonsa Quintessa eli Tessa.
Alkuun piti vähän harkita leikkimistä vieraan tädin kanssa, Tiitus kurkistelee siskon takaa.

Tiitus alkoi pikkuhiljaa lämmetä.

Nyt alkaa leikki jo viedä voiton jännityksestä. Tiitus on vasemmalla ja Tessa oikealla.

Tessan poseeraus.

Tiitus

Tessa näyttää tässä kuvassa kovasti tädiltään Lempiltä.

Tiitus poseeraa.

Tiituksella on isot tassut, kuten tädillään Lempillä ja serkullaan Iorillakin.

Tessalla on kaunis ilme ja ihanat korvat.