lauantai 17. lokakuuta 2020

Tonttupuku

Lulu kävi viime viikolla munuaiskontrollissa ja hammashoidossa. Anestesia on aina pelottava paikka ja odottelin töissä sydän syrjällään viestiä eläinlääkäriltä. Kun puhelin sitten soi liian aikaisin - tiesin, että Lulun hammashoito on vielä kesken -  pelkäsin pahinta, mutta ihana lääkärimme tietää tilanteen ja kertoi ensimmäiseksi, että kaikki on hyvin ja vasta sen jälkeen, että suussa on yksi poistettava hammas, jonka hän näki vasta päästyään katsomaan kunnolla suuhun Lulun ollessa unten mailla. Muuten kaikki sujui hyvin ja Lulu oli jo hereillä, kun pääsin hänet hakemaan. Hampaan poiston takia Lululle oli laitettu kipulaastari ja sitä suojaamaan punainen puku. 

Kotona Lulu oli vielä hieman tokkurassa ja halusi olla sylissä aivan koko ajan. Puku sai olla päällä eikä se tuntunut haittaavan Lulun liikkumista. Vähän myöhemmin illalla Lulu onnistui vetämään etujalkansa hihanrei'istä puvun sisään ja muuttui kissaburritoksi, mutta hermo ei mennyt ja pienellä avustuksella jalat löysivät takaisin ulos puvusta.

Nukkumaan käydessämme Lulu tuli viereen omalle paikalleen. Aamuneljältä heräsin siihen, että kissa pyöri vieressäni kovaan ääneen kehräten. Laitoin valot päälle ja Luluhan siinä ilman pukua iloisena ja virkeänä touhusi, puku oli riisuttu lattialle. Puin puvun Lululle uudelleen ja aamukuudelta se oli taas riisuttu. Vielä kolmannen kerran puin sen Lulun päälle, mutta sen jälkeen luovutin ja vahdin tarkkaan, ettei Lulu nuole laastaria, koska kipulaastari on hengenvaarallinen, jos sen syö. Laastari ei kuitenkaan tuntunut lainkaan kiinnostavan Lulua, joten tyttö sai olla ilman pukua tai kauluria maanantaihin, jolloin laastarin sai poistaa.

Koska suussa on tikkejä, Lulu saa syödä vain pehmeää ruokaa parin viikon ajan. Tämä on aiheuttanut taas hieman päänvaivaa, koska Lulu tulee aamuisin kylppäriin odottamaan hammaspesua, jota ei myöskään vielä voi tehdä. Tänään pilkoin kalapalkan Lululle pieniksi muruiksi, jotta aamurutiini pysyy mielessä, kun ensi viikonloppuna saamme taas aloittaa hammaspesut.

Lämmin kiitos taas kerran Kissaklinikka Felinan henkilökunnalle Lulun hyvästä hoidosta ja omistajan rauhallisena pitämisestä!

Puku oli vähän pitkä Lululle.

Pieni kiilusilmä.

Sylissä on paras paikka!

Anestesian ja kipulääkkeen vaikutuksen lakattua ilme oli ihan toinen.

Turkissa on postimerkin kokoinen kolo.