perjantai 19. heinäkuuta 2019

Onnea Lulu!


Lulu täyttää tänään 13 vuotta, onnea rakas tyttöseni! Syntymäpäivää on vietetty normaalista poikkeavalla tavalla, koska katkarapuja ei ole tarjoiltu. Silmu on joutunut eliminaatiodieetille ja koska Silmu ei saa syödä katkarapuja, muutkaan eivät solidaarisuuden vuoksi niitä saa.

Silmun dieetin takia kaikille kissoille on otettu käyttöön mikrosirulla toimivat ruokinta-automaatit. Lulu ja Lempi oppivat automaatin käytön heti, mutta Silmu ei suostunut edes kokeilemaan, istui vain automaatin vieressä ja odotti kädestä tarjoilua. Viime viikolla tulin iltapäivällä kotiin ja yllättäen kuulin automaatin luukun sulkeutuvan keittiössä ja kun kurkkasin ovelta, Silmu istui automaattinsa vieressä viattoman näköisenä. Ketku mummeli oli passuuttanut itseään ja käytti automaattia vain, kun minä en ollut näkemässä. Pääasia kuitenkin, että ruokailu sujuu, mummo kun on aina ollut laihanlainen ja huono syömään.

Syntymäpäivän iltaa, kuten kaikkia muitakin iltoja, vietetään meillä sylikkäin.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Aamutoimia

Aamutoimiin menee meillä aikaa. Hammaspesut ottavat aikaa, mutta onneksi tytöt tulevat useimmiten itse kylppäriin odottamaan vuoroaan. Kaikilla kolmella on omat juttunsa aamuisin ja jokaisen tahtoa kuunnellaan. Kaikki seuraavat kuvat on otettu kännykällä.



Lempi on nuorin ja helpoin, tytölle tulee vain hammaspesu. Yleensä Lempi kehrää, kun hampaita pestään, joten homma on paitsi helppoa, myös mieluista. Osaltaan motivaatiota lisää palkaksi saatava pala kuivattua kalaa.

Lempi istuu usein pyykkikorin kannella odottamassa hammaspesua. Yleensä tyttö ei jaksa kauan istua paikallaan, vaan lähtee kiertelemään kylppäriä ja pudottelee kehräten kaiken liikkeelle lähtevän tavaran lattialle eli paras on kiirehtiä.


Lulu odottaa vuoroaan pyykkikorin kannella, jos ei ehdi vessapöntön kannelle ennen kuin palvelusväki varaa sen omaan käyttöönsä. Hammaspesun lisäksi Lulu ottaa nivelten hyvinvointiin vaikuttavaa lisäravinnetta. Molemmat hommat sujuvat todella helposti ja myös Lulun palkka on kuivattu kala.
Tässä on Lulu valmiusasemissa, ensin otetaan puolikas tabletti ja sen jälkeen pestään hampaat. Lulu on hyvin konservatiivinen rouva ja asiat täytyy joka aamu tehdä samalla tavalla ja aamutoimia ei voi hoitaa muualla kuin vessapöntön kannella. Lulu osaa hienosti nostaa huulta edestä kun hammasharja lähestyy ja myös vaatia palkkaa heti kun hampaat on pesty.

Silmu kävi toukokuussa eläinlääkärissä perinpohjaisessa terveystarkastuksessa, onhan ikää jo 14 vuotta. Kaikki muu oli viitearvoissa paitsi B12, joka oli alle viitearvon. Eläinlääkärin ohjeen mukaan Silmu ottaa nyt kaksi kuukautta B12-vitamiinia kerran päivässä. Kuulostaa helpolta, mutta voi veljet, mikä taistelu meillä alkuun käytiin! Silmu on hyvin tarkka siitä mitä hänelle tehdään ja suun kautta on perinteisesti mennyt vain nestemäisiä tuotteita. Silmu syö todella vähän ja valikoivasti, joten ruuan seassa vitamiini ei mene.

Vitamiini on pienen pieni muru ja yritin aluksi antaa sen Silmulle sormella suuhun. Silmun pää pyörii kuin Manaaja-elokuvan tytöllä, ja jos pään saa pidettyä paikallaan, tassut tulevat avuksi. Lopulta luovutin ja kaivoin esiin pilleripyssyn. Jostain syystä Silmulla ei ole mitään sitä vastaan, että muovinen putki viedään suuhun, sormet vain eivät käyneet alkuunkaan samaan hommaan. Nyt vitamiini menee ongelmitta, Silmu tulee itse kylppäriin odottamaan vuoroaan ja palkaksi Silmu saa sylittelyä, mikä on rouvalle paras palkka.

Elämää helpottava pilleripyssy.

maanantai 3. kesäkuuta 2019

Valinnanvaraa

Lempin valinta eilen

Valinnanvaraa riittää...
Meillä on kolme kissaa ja nopeasti laskien 9 kissanpetiä, joten jokaiselle riittää varmasti mieluinen. Minulle pitäisi antaa porttikielto näitä ihanuuksia myyvän Suomen Eurooppalaiskissarenkaan rotupöytään, koska en selvästikään osaa hillitä itseäni. Viimeksi WW-näyttelyssä Tampereella yritin tarjota Lululle uutta kaunista petiä, mutta Lulu fiksuna tyttönä valitsi sen sijaan pöydästä purkillisen ruohoa.

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Sensei ja lakkiaiset

Lempin veljen Sensein (SC Casimirrin Henley EUR n 24) nuori isäntä Onni pääsi ylioppilaaksi ja ilokseni sain kutsun juhliin. Päivänsankari oli pitkä ja komea ja tunnelma juhlissa mitä mukavin. Omalta osaltaan tunnelmaa loi Sensei olemalla rennosti mukana. Päivänsankarille laulettiin ja laulun aikana Sensei pötkötteli pitkin pituuttaan olohuoneen pöydällä ja siirtyi siitä Onnin sedän syliin. Hänessä tuntuukin olevan kissakuiskaajan vikaa, koska Sensei viihtyi hänen sylissään pitkät ajat, välillä toki käveli ympäriinsä ja tervehti isännän ottein muitakin vieraita. Aivan harvinaislaatuisen rento ja rauhallinen kollipoika ja sellainen Sensei oli jo näyttelyurallaan.

Paljon onnea vielä uudelle ylioppilaalle!

Kissakuiskaajan käsittelyssä voi rentoutua kesken juhlien.


Sensei valitsi päivän parhaan sylipaikan.

Välillä piti hoitaa isännän velvollisuuksia ja ottaa uusia vieraita vastaan.

lauantai 27. huhtikuuta 2019

On siis kevät

Vai jäikö kevät väliin ja ollaan jo kesässä? Ainakin tänään on ollut lämmintä kuin kesällä ja puiden lehdet ovat aukeamassa. Lämpimän päivän kunniaksi avasin parvekelasin ja kissat olivat mielissään.



Silmua ei kiinnostanut avattu lasi, kun parvekkeen oven eteen paistoi aurinko ihanan lämpimästi.

Lempi meni reippaasti aurinkoon verkko-oven eteen, mutta sitten huomion vei jokin muu...

Hain kesäkengät vintistä ja toin samalla kärryt alas ensi viikkoa varten. Lempi miettii, kenen vuoro on lähteä ajelulle.
Lulu jäi yhtä askelmaa liian alas voidakseen ottaa aurinkoa verkko-oven edessä.

Sitten kun matto parvekkeen oven edessä vapautui Silmulta, Lulu kävi siihen ottamaan aurinkoa.

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Pesupäivä

Kevät on tehnyt tepposet tyttöjen turkeille, karvaa lähtee valtavasti. Silmulla on erilainen turkinlaatu eikä karvanlähtöä juurikaan ole, mutta Lulu ja Lempi kuorruttavat reippaasti karvalla kotiamme. Aikaisemmin pesin Lulun näyttelyyn, mutta nyt eläkkeellä Lulu on pesty viimeksi neljä kuukautta sitten. Tänään sitten kannoin tarvekalut kylppäriin ja nostin Lulun sisään. Lulu ei ollut erityisen innoissaan asiasta, mutta kiltti tyttö kun on, ei protestoinut muuten kuin laulelemalla suihkulaulua tapansa mukaan.

Pyyhekuivauksen jälkeen päästin Lulun kylppäristä ja tarkoitus oli käydä suihkussa itsekin. Lempi oli kuitenkin Lulun pesun ajan koputellut suljetulle kylppärin ovelle ja Lulun mennessä ulos Lempi tuli sisään. No mikäs siinä, ovi kiinni ja Lempikin pääsi pesulle. Lempin olen pessyt aikaisemmin vain kerran ja se meni todella hyvin. Lempin turkki on tolkuttoman paksu ja karvaa lähtee niin paljon kuin jaksaa kammata.

Lempi yllätti taas ja kehräsi koko pesun ajan, välillä toki päästi muutaman säkeen suihkulaulua kimeällä äänellään. Molemmista tytöistä irtosi pesussa melkein kourallinen karvaa ja kampaamalla pesun jälkeen toinen mokoma. Nyt tytöt kiiltävät hienosti eikä irtokarvaa toivottavasti huomisen imuroinnin jälkeen enää pöllyä pilvinä.


Lulu kuivaili turkkiaan rahilla olohuoneessa.

On tässä vielä työmaata...
Lempi jäi kuivattelemaan eteiseen.
Johan tässä kieli nyrjähtää!

torstai 18. huhtikuuta 2019

Kössillä kylässä

Eilen kävin kylässä Casimirrin Harleyn eli Kössin luona. Kössi on Lempin veli ja hyvin paljon siskonsa näköinen. Kössin kissakaveri Katinhännän Aino Sibelius eli Assi synnytti Katinhännän pentueen reilut kolme viikkoa sitten ja muutos normaaliin päiväjärjestykseen on aiheuttanut Kössissä hieman pahaa mieltä. Nyt poika sai oman vieraan ja omia tuliaisia eivätkä ihanat pennut vieneet kaikkea huomiota.
Kössi sai tuliaisiksi samanlaisen huiskan kuin Lulu ja hyvin kelpasi.

Toinen tuliainen oli kissanminttubanaani.

Essun toisen pentueen kissat on helppo tunnistaa sisaruksiksi.

Kun Kössi poistui keittiöön, Assi pääsi leikkimään.

Komea Kössi
 No olihan siellä pentujakin, joiden isoisä on Casimirrin Henley:

Ihanan lämpimän värinen pieni ruskeatiikerityttö.

Toinen ruskeatiikerityttö, jolla on hienot raidat ja komea kontrasti.

Sinitiikerisisarukset, poika ja tyttö, lähinnä vetelivät sikeitä vierailumme ajan.