lauantai 27. huhtikuuta 2019

On siis kevät

Vai jäikö kevät väliin ja ollaan jo kesässä? Ainakin tänään on ollut lämmintä kuin kesällä ja puiden lehdet ovat aukeamassa. Lämpimän päivän kunniaksi avasin parvekelasin ja kissat olivat mielissään.



Silmua ei kiinnostanut avattu lasi, kun parvekkeen oven eteen paistoi aurinko ihanan lämpimästi.

Lempi meni reippaasti aurinkoon verkko-oven eteen, mutta sitten huomion vei jokin muu...

Hain kesäkengät vintistä ja toin samalla kärryt alas ensi viikkoa varten. Lempi miettii, kenen vuoro on lähteä ajelulle.
Lulu jäi yhtä askelmaa liian alas voidakseen ottaa aurinkoa verkko-oven edessä.

Sitten kun matto parvekkeen oven edessä vapautui Silmulta, Lulu kävi siihen ottamaan aurinkoa.

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Pesupäivä

Kevät on tehnyt tepposet tyttöjen turkeille, karvaa lähtee valtavasti. Silmulla on erilainen turkinlaatu eikä karvanlähtöä juurikaan ole, mutta Lulu ja Lempi kuorruttavat reippaasti karvalla kotiamme. Aikaisemmin pesin Lulun näyttelyyn, mutta nyt eläkkeellä Lulu on pesty viimeksi neljä kuukautta sitten. Tänään sitten kannoin tarvekalut kylppäriin ja nostin Lulun sisään. Lulu ei ollut erityisen innoissaan asiasta, mutta kiltti tyttö kun on, ei protestoinut muuten kuin laulelemalla suihkulaulua tapansa mukaan.

Pyyhekuivauksen jälkeen päästin Lulun kylppäristä ja tarkoitus oli käydä suihkussa itsekin. Lempi oli kuitenkin Lulun pesun ajan koputellut suljetulle kylppärin ovelle ja Lulun mennessä ulos Lempi tuli sisään. No mikäs siinä, ovi kiinni ja Lempikin pääsi pesulle. Lempin olen pessyt aikaisemmin vain kerran ja se meni todella hyvin. Lempin turkki on tolkuttoman paksu ja karvaa lähtee niin paljon kuin jaksaa kammata.

Lempi yllätti taas ja kehräsi koko pesun ajan, välillä toki päästi muutaman säkeen suihkulaulua kimeällä äänellään. Molemmista tytöistä irtosi pesussa melkein kourallinen karvaa ja kampaamalla pesun jälkeen toinen mokoma. Nyt tytöt kiiltävät hienosti eikä irtokarvaa toivottavasti huomisen imuroinnin jälkeen enää pöllyä pilvinä.


Lulu kuivaili turkkiaan rahilla olohuoneessa.

On tässä vielä työmaata...
Lempi jäi kuivattelemaan eteiseen.
Johan tässä kieli nyrjähtää!

torstai 18. huhtikuuta 2019

Kössillä kylässä

Eilen kävin kylässä Casimirrin Harleyn eli Kössin luona. Kössi on Lempin veli ja hyvin paljon siskonsa näköinen. Kössin kissakaveri Katinhännän Aino Sibelius eli Assi synnytti Katinhännän pentueen reilut kolme viikkoa sitten ja muutos normaaliin päiväjärjestykseen on aiheuttanut Kössissä hieman pahaa mieltä. Nyt poika sai oman vieraan ja omia tuliaisia eivätkä ihanat pennut vieneet kaikkea huomiota.
Kössi sai tuliaisiksi samanlaisen huiskan kuin Lulu ja hyvin kelpasi.

Toinen tuliainen oli kissanminttubanaani.

Essun toisen pentueen kissat on helppo tunnistaa sisaruksiksi.

Kun Kössi poistui keittiöön, Assi pääsi leikkimään.

Komea Kössi
 No olihan siellä pentujakin, joiden isoisä on Casimirrin Henley:

Ihanan lämpimän värinen pieni ruskeatiikerityttö.

Toinen ruskeatiikerityttö, jolla on hienot raidat ja komea kontrasti.

Sinitiikerisisarukset, poika ja tyttö, lähinnä vetelivät sikeitä vierailumme ajan.

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Lempin päivä

Lempi täyttää tänään 8 vuotta, onnea! Syntymäpäivää vietettiin tänään vähän normaalista poikkeavalla tavalla, koska mummu (minun äitini) on meillä. Eilen vieraspetiä pedattaessa Lempi auttoi aivan uupumatta niin, että petaajat saivat aivan uupumukseen asti nostaa tyttöä pois petarin alta ja lakanan alta ja pussilakanan sisältä... Aamulla sitten taas mummu ihanasti leikitti tyttöjä ja illalla teatterista palattuamme mummu sai tarjoilla tytöille perinteiset synttäriherkut - katkarapuja. Kaikki osapuolet vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä. Lämpimät onnittelut myös Lempin sisaruksille meiltä kaikilta.

Päivänsankari poseerasi synttärikuvissaan parvekkeella.



perjantai 29. maaliskuuta 2019

Sylityttö Viivi

Sain ihania kuvia Viivin eli PR Casimirrin Fuurian kotiväeltä. Viivi on aina ollut naisen kissa, mutta nykyään nuoren isännän Aleksin syli on alkanut kelvata tytölle mainiosti. Aleksi on nuori kissakuiskaaja, joka sai meillä ensi kerran kyläillessään jopa pidättyväisen Loitsun leikkimään kanssaan, joten ei ihme, että Viivikin Aleksista tykkää.


Viivi on hyvin paljon mummonsa Silmun näköinen.

Tässä vielä kuva yli kymmenen vuoden takaa. Silmu-mummo sekosi ensimmäisistä lapsenlapsistaan täysin ja hoitaa tässä onnellisena Lulun kolmeviikkoisia pentuja. Viivi nukkuu mummon niskan takana. 

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Onnea iskä!

Lulun isä SP EC Finnvedens Tokai DSM täyttää tänään 17 vuotta. Tokai asustaa Etelä-Ruotsissa ja viettää eläkepäiviään kissakaverinsa Morganin kanssa. Tokaita onnittelevat puoliso Silmu, tytär Lulu ja tyttärentytär Lempi sekä koko muu suku Suomessa.

Tokain näyttelyura oli vertaansa vailla. Kaikkiaan Tokai nominoitiin 130 kertaa ja näistä se oli BIS-uros tai -kastraattiuros 63 kertaa ja lisäksi BOB (Best of the Best) 3 kertaa. Lisäksi Tokai oli 31 kertaa BIS-seniori ja 43 kertaa BIS-veteraani. Suomessa kaikki 7 vuotta täyttäneet kissat kilpailevat veteraaniluokassa, mutta Ruotsissa 7-10-vuotiaat kissat kilpailevat seniori- ja 10 täyttäneet veteraaniluokassa.

Lulu ja Tokai Järvan näyttelyssä 2014.


Lulu on aina ollut isänsä näköinen tyttö, mutta varsinkin nyt vanhemmiten yhdennäköisyys on niin suuri, että hämmästelemme sitä Tokain kotiväen kanssa aina kun kuvia vaihdamme.

Alla on linkki Tokain omalle sivulle ja siellä on hienoja kuvia legendaarisesta kissasta.

http://tokai.se/index.html


sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Seitsemäs titteli


Suomen Eurooppalaiskissarengas ry:n kokouksessa palkittiin eilen vuoden 2018 parhaat eurooppalaiset. Lulu oli paras kastraattinaaras 2018 ja tämä oli Lulun seitsemäs vuoden eurooppalainen -titteli!


Olen rotuyhdistyksessämme palkintosihteeri ja kun yhdistys tilasi uusia pokaaleita, paketti tuli meille. Pokaalit oli pakattu pahvilaatikkoon ja pehmustettu paperilla ja pakkauspaperi on niin suosittua, että mytätyt paperit näyttävät jäävän osaksi sisustusta ainakin vähäksi aikaa.


Lulusta pakkauspaperi on oivallinen keksintö.


Lempin vuoro. Myös Silmu on käynyt papereissa mylläämässä, mutta kamera ei juuri sattunut olemaan käsillä.