lauantai 8. kesäkuuta 2019

Aamutoimia

Aamutoimiin menee meillä aikaa. Hammaspesut ottavat aikaa, mutta onneksi tytöt tulevat useimmiten itse kylppäriin odottamaan vuoroaan. Kaikilla kolmella on omat juttunsa aamuisin ja jokaisen tahtoa kuunnellaan. Kaikki seuraavat kuvat on otettu kännykällä.



Lempi on nuorin ja helpoin, tytölle tulee vain hammaspesu. Yleensä Lempi kehrää, kun hampaita pestään, joten homma on paitsi helppoa, myös mieluista. Osaltaan motivaatiota lisää palkaksi saatava pala kuivattua kalaa.

Lempi istuu usein pyykkikorin kannella odottamassa hammaspesua. Yleensä tyttö ei jaksa kauan istua paikallaan, vaan lähtee kiertelemään kylppäriä ja pudottelee kehräten kaiken liikkeelle lähtevän tavaran lattialle eli paras on kiirehtiä.


Lulu odottaa vuoroaan pyykkikorin kannella, jos ei ehdi vessapöntön kannelle ennen kuin palvelusväki varaa sen omaan käyttöönsä. Hammaspesun lisäksi Lulu ottaa nivelten hyvinvointiin vaikuttavaa lisäravinnetta. Molemmat hommat sujuvat todella helposti ja myös Lulun palkka on kuivattu kala.
Tässä on Lulu valmiusasemissa, ensin otetaan puolikas tabletti ja sen jälkeen pestään hampaat. Lulu on hyvin konservatiivinen rouva ja asiat täytyy joka aamu tehdä samalla tavalla ja aamutoimia ei voi hoitaa muualla kuin vessapöntön kannella. Lulu osaa hienosti nostaa huulta edestä kun hammasharja lähestyy ja myös vaatia palkkaa heti kun hampaat on pesty.

Silmu kävi toukokuussa eläinlääkärissä perinpohjaisessa terveystarkastuksessa, onhan ikää jo 14 vuotta. Kaikki muu oli viitearvoissa paitsi B12, joka oli alle viitearvon. Eläinlääkärin ohjeen mukaan Silmu ottaa nyt kaksi kuukautta B12-vitamiinia kerran päivässä. Kuulostaa helpolta, mutta voi veljet, mikä taistelu meillä alkuun käytiin! Silmu on hyvin tarkka siitä mitä hänelle tehdään ja suun kautta on perinteisesti mennyt vain nestemäisiä tuotteita. Silmu syö todella vähän ja valikoivasti, joten ruuan seassa vitamiini ei mene.

Vitamiini on pienen pieni muru ja yritin aluksi antaa sen Silmulle sormella suuhun. Silmun pää pyörii kuin Manaaja-elokuvan tytöllä, ja jos pään saa pidettyä paikallaan, tassut tulevat avuksi. Lopulta luovutin ja kaivoin esiin pilleripyssyn. Jostain syystä Silmulla ei ole mitään sitä vastaan, että muovinen putki viedään suuhun, sormet vain eivät käyneet alkuunkaan samaan hommaan. Nyt vitamiini menee ongelmitta, Silmu tulee itse kylppäriin odottamaan vuoroaan ja palkaksi Silmu saa sylittelyä, mikä on rouvalle paras palkka.

Elämää helpottava pilleripyssy.

2 kommenttia:

  1. On siellä kyllä reippaita ja hyväkäytöksisiä naisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmiten näin, mutta toisenlaisiakin aamuja on. Jos Lululla tai Lempillä sattuu olemaan muita kiireitä, hammaspesu saa jäädä aamulla väliin, sen ehtii illallakin. Silmun vitamiini sen sijaan otetaan aamulla ja mummokissa pääsee kyydissä kylppäriin, jos ei itse halua tulla.

      Poista