torstai 30. maaliskuuta 2023

Teini

Meidän Lempi täyttää tänään 12 vuotta, uskomatonta, miten aika kuluu nopeasti! Lempi viettää merkkipäivänsä kotona eikä juhli katkarapuherkuttelua enempää. 

Päivänsankarin kuvaaminen oli tänään työlästä, kun pikkurouvaa ei lainkaan kiinnostanut poseerata. Jos katse oli kohti kameraa, korva kääntyi sivulle ja lelun heiluttelukaan ei auttanut asiaa. Onneksi Lempi lopulta löysi itselleen mieluisen tavan olla kameran edessä, edes muutaman kuvan verran.

Meillä on kaikki hyvin, Lempi on ollut terve ja on yhtä reipas ja iloinen kuin aina ennenkin. Toukokuussa on varattuna aika hammashoitoon ja samalla otetaan vähän muitakin kokeita, ikää kun kuitenkin on jo 12 vuotta. 

Terveiset ja onnittelut myös Lempin siskolle Hexylle sekä veljille Hamiltonille, Senseille ja Kössille!