Essun ensimmäinen pentue, Casimirrin G eli Alma, Voitto ja Gaston, täyttää tänään 8 vuotta. Meillä on Alman eli Casimirrin Gonerilin perheen kanssa ollut alusta asti tapana viettää Alman syntymäpäiviä ja tänäkään vuonna perinne ei rikkoutunut. Pojat asuvat kauempana, Voitto Lapualla ja Gaston Kouvolassa, joten niitä tapaan satunnaisemmin.
Alman kotona oli taas pöytä koreana ja päivänsankari ja siskonsa Elli eli Stormin Ruska leikkivät innolla lahjaksi saamillaan, SER-FER:n hallituksen talkoilemilla huopapalloilla. Alma on hyvässä kunnossa ja turkki kiiltää ja on todella ihanaa päästä tapaamaan kasvattia vielä vuosien kuluttuakin. Tapansa mukaan Alma tarkkaili ensin vierasta kauempaa, kun Elli hoiti seurustelun alusta asti. Ajan kanssa Alma kuitenkin reipastui ja tuli leikkimään, sainpa silitelläkin varovaista tyttöä pitkän tovin.
|
Alma poseeraa lahjapallonsa kanssa, kiitos Riitalle hienosta huovutuksesta! |
|
Kuvaaminen joulukuun valossa oli hankalaa, tässä hämärässä kuvassa näkyy kuitenkin Alman kaunis ilme. |
|
Alman sisko Elli poseeraa ikkunalla. |
|
Tässä koko G-pentue n. kuuden viikon iässä. Vasemmalla on Voitto, keskellä Alma ja oikealla Gaston. |
Onnea 8-vuotiaille! Kaunis on Alman kuvio ja hymy.
VastaaPoistaAlma on suloinen! On niin ihanaa, kun kissa voi hyvin ja on onnellinen juuri oikeassa kodissa ja juuri oikeiden ihmisten ja kissakaverin kanssa. Enempää ei voi kasvattaja toivoa!
Poista