Sydämiä, sydämiä...

Viime viikonloppuna olimme Lulun kanssa näyttelyssä Turussa. Olin varannnut meille yhden hengen huoneen, mutta huoneessamme oli parisänky. Pikku päähenkilön hotellitavat tuntien se ei ollut hyvä ajatus, Lulu nimittäin menee hotellissa ensimmäisenä aamuna usein sängyn alle ja sen perässä ryömiminen parisängyn alle ei houkutellut, joten kävin respassa kysymässä huonetta kapeammalla sängyllä ja sellainen onneksi löytyi.

Kun olin saanut kissan huollettua ja ruokaa, vettä ja hiekkalaatikon esille, läksin etsimään itselleni syötävää. Työpäivän jälkeen pari tuntia junassa ja kissan roudausta oli vienyt mehut ja päätin ottaa pizzan huoneeseen, jotta saisin ruokaa nopeasti eikä Lulun tarvitsisi olla huoneessa yksin. Menin hotellin rakennuksessa olevaan ravintolaan ja heti ovella vastaan tuli nuori tarjoilijatyttö, joka otti tilaukseni saman tien. Istuin odottamaan.

Reilu puoli tuntia oli kulunut, kun kysyi ohi kävelevältä tarjoilijalta, kestääkö pizzan tulo vielä kauan. Tyttö sanoi, että vähän on ollut ruuhkaa ja lähti tarkistamaan tilannetta, tuli saman tien takaisin ja sanoi, että se onkin valmis. Annoin hänelle lounassetelin ja pankkikortin ja hetken kuluttua hän totesi, että maksupääte ei toimi, joten vaihdoin pankkikortin seteliin. Tyttö otti lounassetelin ja rahan, viipyi poissa jonkin aikaa ja palasi lopulta vaihtorahan ja lounassetelin kanssa. Kun ihmettelin lounarin kuljettelua, hän kysyi hämmästyneenä, oliko sillä tarkoitus maksaa! Aikaa oli kulunut jo niin kauan, että otin lounarin takaisin ja vedin takin päälle, sitten tartuin pizzalaatikkoon ja totesin, että pizza on aivan kylmä. Se oli unohdettu odottamaan ja se oli ehtinyt jäähtyä. Siinä kohtaa meinasi olla hieman pinna piukalla ja marssin kassalle reklamoimaan kylmän pizzan. Siellä oli hovimestari, joka otti tilanteen haltuun, nouti kokin paikalle ja minulle tehtiin pikavauhtia uusi pizza, sainpa vielä hyvitykseksi 10 €:n lahjakortinkin ravintolaan.

Lauantaina ei menestystä näyttelyssä tullut, hyvät arvostelut kuitenkin, mutta veteraaniluokassa kolmanneksi jääminen pudotti Lulun yhden sijan alemmas rankingissa. Sunnuntaina tuomarimme oli juuri saanut kahvia ja piparin, kun Lulun vuoro tuli. Lulu paineli suorinta tietä kohti pöydän kulmalla ollutta piparia ja tuomari taittoi siitä palan kissalle. Lulu ei ole koskaan osoittanut mitään mielenkiintoa keksejä kohtaan, lukuunottamatta Tuc-suolakeksejä, joihin se on aivan hulluna, mutta nyt se nakerteli piparkakkua hyvin tomerasti. Ensin tuomari sanoi, että sinulle pitää ostaa omat piparit, mutta kun tarkastelimme Lulun vartalon muotoja, totesimme molemmat, että pipareita ei  tämä rouva enempää tarvitse.

Veteraaniluokassa vastassamme oli melkein sama ryhmä kuin lauantainakin, mm. lauantain BIS-veteraani burma ja lauantain BIS-kastraattinaaras korat. Tuomari Vladimir Isakov ei paljon puhunut, eikä juurikaan Luluun koskenut, sanoi vain Amazing ja alkoi täyttää arvosteluseteliä. Hän kirjoitti siihen muutaman sanan ja piirteli sitäkin enemmän sydämiä. Viimeisenkin naaraan arvosteltuaan hän laittoi ne järjestykseen ja tällä kertaa Lulu olikin ykkönen! Vertailussa urosta vastaan tuli takkiin eikä ensimmäistä kertaa tätä upeaa ocicatia vastaan.

Mukava reissu taas kerran ja erityisen mukavaa oli tavata taas lapualainen ystäväni Anne. Turku oli Lulun vuoden viimeinen näyttely, seuraavan kerran matkustetaankin aika paljon kauemmas.

Pikku päähenkilö lepäilee kotona, omassa sängyssä. Huomatkaa hieno tassujen  asettelu.